Vilppulan vaihe 1918 näyttely avattiin 26.5.2018
Print E-mail
There are no translations available.


Vilppulan Vaihe 1918 -näyttely tutustuttaa kävijänsä sisällissodan tapahtumiin Vilppulassa. Vuoden 1918 sodassa merkittävä rintamalinja kulki Vilppulan pitäjän läpi ja Vilppula oli sodan alusta lähtien kahden kuukauden ajan tapahtumien polttopisteessä. Näyttelyssä sisällissotaan liittyviä paikallisia tarinoita ja tapahtumia esitellään tekstitauluin, valokuvin ja esinein. Näyttelyyn voi tutustua itsenäisesti tai ryhmässä oppaan johdolla. Opasvaraukset tilataan kahvila Vilpun Vintistä.

avajaiset2_600_x_451
Näyttelyn tutkija Tarja Antikainen ja opas Riitta Jyrinki avajaisissa. Hankkeen talkoolainen Juhani
Soimasuo (oikealla) vastasi näyttelyn karttojen muokkauksesta ja digitointityöstä.
Kuva Antti Korkka.



Suomen sisällissodan puhjettua punaisten ja valkoisten välinen, hyvin epäyhtenäinen rintamalinja kulki itä-länsi suuntaisesti Vilppulan pitäjän halki. Valkoisille Vilppulan taistelut olivat osa Hämeen rintamaa, joka kulki Kurun, Ruoveden, Vilppulan ja Kuoreveden kautta Längelmäelle ja päättyi Kuhmoisiin. Punaisille Vilppulan rintama oli osa Pohjoisrintamaa tai Länsirintaman pohjoisosaa.

Vilppulan rintaman taisteluja käytiin kirkonkylän alueella sekä Ruoveden Väärinmajan kylän sekä Juupajoen Lylyn rautatieaseman seuduilla. Valkoisten puolustuslinja asettui vesistön pohjoispuolelle ja punaisten hyökkäyssuunta etelästä pohjoiseen. Punaisten tavoitteena oli murtaa puolustus ja saada Haapamäen tärkeä risteysasema hallintaansa.

Vilppulan vaihe kesti seitsemän viikkoa; tammikuun 29. päivästä jolloin Kolhonsalmen silta räjäytettiin, maaliskuun 18. päivään, jolloin valkoisten joukot valtasivat Lylyn ja punaiset perääntyivät kohti Tamperetta. Vilppulan vaihe muodostui käsitteeksi lähinnä eteläpohjalaisten keskuudessa, jotka kantoivat päävastuun valkoisten rintaman puolustuksesta. Myöhemmin ilmaisu on laajentunut käsittämään tiettyä ajanjaksoa sisällissodassa ennen Tampereen valtauksen alkamista.




VILPPULAN VAIHE 1918 – NÄYTTELYHANKE

 
Vuoden 1918 sisällissodassa merkittävä rintamalinja kulki Vilppulan pitäjän läpi. Vilppula oli sodan alusta lähtien kahden kuukauden ajan tapahtumien polttopisteessä. Vilppulankosken pohjoispuoli kuului valkoisille ja kosken eteläpuolta hallitsivat punaiset. Keväällä 2018 tulee näistä tapahtumista kuluneeksi 100 vuotta, joten paikkakunnan tärkeiden ja yhteisöä syvältä koskettaneiden tapahtumien esiintuominen on erityisen tärkeää ja ajankohtaista.

Suomen Sisällissotamuseoyhdistys ry. perustettiin vuonna 2010 edistämään vuoden 1918 tapahtumista puolueettomasti kertovan museon ja historiapuiston sekä tutkimuskeskuksen perustamista Vilppulaan. Yhdistys toteutti esiselvityshankkeen ajalla 1.4.2011–30.6.2012 jonka loppuraportin yhtenä jatkotoimenpide-ehdotuksena oli Vilppulan historiapolun toteuttaminen ns. Seinätön museo – periaatteen pohjalta. Vilppulan historiapolkua onkin toteutettu vuosina 2016–2017 yhdistyksen ja Mänttä-Vilppulan kaupungin yhteistyönä.

Raportin toisena toimenpide-ehdotuksena oli Vilppulan vaiheesta kertovan näyttelyn kokoaminen. Vilppulan Vaihe 1918 -näyttelyhankkeessa kerätään ja kootaan laajasti aineistoja kuten kirjallisia lähteitä, kuvia, haastatteluja sekä valitaan näyttelyyn tulevia esineitä omista ja yhteistyökumppaneiden kokoelmista. Hankkeessa laaditaan näyttelykäsikirjoitus, valitaan kuvat ja esineet sekä suunnitellaan näyttelyn toteutus. Näyttely on suunniteltu avattavaksi toukokuun puolivälissä, jolloin tulee kuluneeksi 100-vuotta sisällissodan päättymisestä. 

  Matkailijat


Mänttä-Vilppulaan saapuu vuosittain noin 100 000 kulttuurivierasta Serlachius-museoiden ja eri kulttuuritapahtumien ansiosta. Vilppulan vaihe 1918 -näyttely monipuolistaa kaupungin kulttuuritarjontaa ja herättää kiinnostusta niin paikkakunnalle tulevien kulttuurivieraiden kuin sotahistoriasta kiinnostuvien vierailijoiden parissa. Sotahistorian esiintuomisella on myös uutuusarvoa, sillä muutamaa alan museota lukuun ottamatta, sitä ei ole hyödynnetty laajemmin matkailussa.

Matkailija voi tutustua näyttelyyn ja Vilppulan Vaiheen tapahtumapaikkoihin omatoimisesti Vilpun-Vintistä ostettavan näyttelyvihkosen/kartan avulla tai tilata oppaan, joka johdattaa ryhmän historiakierrokselle sisällissodan tapahtumapaikoille. Vilpun-Vintti toimii näyttelyn ja opaskierrosten lähtöpaikkana.

P2180026 Vilppulankoski. Kuva Juha Koivistoinen.